Roadtrip 2018, päivät 3-4 / Espanja ja Gibraltar

Sunnuntai-aamuna aamupalan jälkeen kävin testaamassa hotellin uima-altaan Maijan lukiessa altaan reunalla kirjaa.

Uinnin, suihkun ja pakkaamisen jälkeen lähdimme jatkamaan matkaa rannikkoa pitkin. Ensimmäinen stoppi oli Fuengirola, jossa olimme suunnitelleet pulahtavamme mereen, mutta vesi oli sen verran kylmää, että päätimme vain istuskella rannalla ja lounastaa rantaravintolassa.

Fuengirolasta matkamme jatkui Gibraltarille. Auton jätimme Espanjan puolelle ja jatkoimme kävellen rajan yli – oli muuten mielenkiintoinen passintarkastus rajalla, kun sen hoiti automaattiset portit, jotka passikuvasta tunnistivat kyseisen henkilön pyrkivän rajan yli.

Gibraltarin puolella hyppäsimme bussiin, joka vei meidät torille. Bussille hintaa tuli 2e/hlö. Torilta jatkoimme jalkaisin kohti köysirataa, jolla pääsee vuoren huipulle. Matkalla teimme vähän ostoksia, joskin sunnuntai-alkuillasta suurin osa kaupoista oli kiinni.

Köysiradalle menopaluu-liput maksoivat 20.50e/hlö ja cablecar kyyditsi nopesti meidät ylös. Ylhäällä ihailimme ensin vain maisemia ja lähdimme sitten katsomaan vuoren apinoita, jotka ovat muuten Euroopan ainoat vapaana elävät apinat. Nuo oli samaan aikaan suloisia, mielenkiintoisia ja pelottavia. Koko ajan hirvitti, että joku hyppää niskaan, varastaa omaisuuttamme tai on agressiivinen. Silti lähelle piti päästä niitä näkemään. 😀

Vuorelta alastulon jälkeen lähdimme suuntaamaan takaisin Espanjan puolelle, haimme auton ja suuntasimme kohti Rondaa. Rondaan kilometrejä oli vain 100, mutta matka kesti yli 2 tuntia, sillä reitti kulki vuoristossa, koko ajan ylöspäin kavuten. Maisemat oli henkeä salpaavat, todella tunsi olevansa pieni ihminen suuren luonnon keskellä.

Rondasta meillä oli varattuna yksityinen huoneisto, Turyronda Lauria. Soitimme perille päästyämme huoneiston omistajalle, joka nopeasti tulikin meille avaimet tuomaan ja asunnon esittelemään. Huoneisto osoittautui mukavaksi ja isoksi kolmen makuuhuoneen ssunnoksi, joten saimme Maijan kans käyttöömme kumpikin omat makuuhuoneet.

Illalla kävimme vielä illallisella läheisessä pitseriassa ja palasimme sieltä iltatoimien kautta nukkumaan.

Maanantai alkoi hitaasti, suomalaista kahvia juoden – kipaisin kahvimaidot ja aamupalat aamulla lähikaupasta hakemassa ja aamupalaa sitten rauhassa vielä nautimme ennenkuin lähdimme tutkimaan Rondan nähtävyyksiä.

Jyrkänteet kaupungin reunoilla olivat vaikuttavat. Kiertelimme ihailemassa rotkoja eri paikoista ympäri kaupunkia ja innostuimmepa vähän shoppailemaankin.

Kävimme myös jäätelöllä ja espressolla eräässä kahvilassa ja myöhemmin lounaalla ravintolassa syömässä kanapaellaa.

Pikkuhiljaa valuimme huoneistollemme, jossa pidimme pienen kahvitauon ennenkuin hyppäsimme autoon ja lähdimme 15 minuutin ajomatkan päässä oleville kissaluolille cueva del catolle.

Luolille johti parkkipaikalta jyrkkä alamäki ja meidän lisäksi paikalla ei ollut kuin yksi ihminen, joka sekin poistui nopeasti. Luolasta johtava vesiputous ja kirkkaan turkoosinen laguuni olivat mielettömän upeita, vesi oli niin kirkasta että pohjaan näki selvästi.

Luolilta takaisin autolle kiipeäminen oli aikaimoinen urakka – allekirjoittaneen pohkeet meinasivat sanoa sopimuksen irti. Huomista vaelluspäivää ootellessa, toivottavasti jalat ehtivät palautua. 😀

Autolle päästyämme etsimme googlemapsilla lähimmän suuremman ruokakaupan, josta kävimme ostamassa eväitä seuraavaa päivää varten ja vähän illallista kuluvalle päivälle. Kaupasta palasimme asunnolle, jossa illastimme, suunnittelimme seuraavaa päivää ja sometimme (= kirjoitin tätä), ennen nukkumaanmenoa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s